Varkauden kaupunginvaltuusto päätti alkusyksystä, ettei uutta uimahallia rakenneta. Tämän päätöksen olisi pitänyt merkitä sitä, että kaikki täytäntöönpano-organisaatiot keskeyttävät kaikki valmistelutoimenpiteet, jotka liittyvät hylätyn hankkeen toteuttamiseen.
Miksi näin ei kuitenkaan ole käynyt?
Saamani tiedon mukaan kaupunginhallitus ei ole vieläkään ”huomannut” peruttaa uuden uimahallin rakennusluvan hakemisprosessia vaan toimii vastoin valtuuston päätöstä.
Kaupunginjohtaja ilmoitti kyllä julkisesti em. valtuustopäätöksen jälkeen, että uimahalliasia ei tule esille lähivuosina, perusteena kaupungin taloudellinen tilanne.
Lupajärjestelmän keskeisin periaate on, että jos on välittömän viranomaisluvan tarpeessa, lupa on haettava oli kyse kunnasta, valtiosta tai yksityisestä Puurtilan mummostakin. Jos taas ei ole luvan tarpeessa, lupa-asian vireilläolon voi aina peruuttaa, myös jo myönnetyn rakennusluvan, jolloin asia raukeaa.
Lainvoimainen rakennuslupa on määräaikainen ja sillä on ns. välitön oikeusvaikutus aloittaa rakentaminen. Hallinollisen luvan voi käynnistää uudelleen jos hanke ajankohtaistuisi joskus tulevaisuudessa.
Rakennustarkastaja on tehnyt laillisuuden suhteen kyseenalaisen äänestysratkaisunsa, joka jätetyn oikaisuvaatimuksen johdosta on siirtynyt lupajaostolle. Asia on ollut ”selvityksessä” jo kuukausia, ja on tietoni mukaan edelleen, ainakin vielä helmikuun ajan.
Nähdäkseni teknisen hallinnon tulisi toimia niin, että keskitytään rajallisin voimavaroin ajankohtaisten rakennushankkeiden valmisteluun tuhlaamatta aikaa ja rahaa kalliisiin suunnittelu- ja lakimiespalveluihin sekä hävittyihin oikeusprosesseihin, joilla ei saavuteta mitään mutta rasitetaan hallintoa kohtuuttomasti.
Hankkeitahan riittää: nykyisen uimahallin remontti, Kankun koulu, Niittylät, paloasema ja niin edelleen.
Ilpo Henttinen
HTM, RA, rakennustarkastaja/lakimies (eläk.)